Teksti
on toiminut pohjana Mansneruksen esitelmille eri puolella Suomea oppilaitoksissa ja kansanopistoissa.
Mansneruksen suunnittelema opetusvideokasetti ”Anoreksia Nervosa” on saatavilla kirjastoista ja Videotuotanto Mikko Koposelta p. 09-8771313.
Hallitseeko ruoka elämääsi?
Puhun siitä, mitä tapahtuu, kun ruokaan ja syömiseen liittyvät asiat
alkavat vallata tilaa elämässä niin, että se selvästi ja vakavasti
vaikeuttaa arkipäivää, elämää.
Puhun myös siitä, minkälaisia tuntomerkkejä se sisältää, kun ei puhuta
enää ruokaan ja syömiseen liittyvästä normaalista asennoitumisesta ja
käyttäytymisestä ja vielä siitä, mistä ihmisen sielunelämän tilanteesta
tällöin mahtaa oikein olla kysymys.
Kerron asioista esimerkein:
Kaunis hoikka tytönoloinen nainen tulee vastaanotolleni. Siinä hän on
harvasanainen, omissa ajatuksissaan, myrtsinoloinen."Mitä ihmettä sinä
oikein mietit koko ajan tänään?", kysyn. "En mitään" hän vastaa
ärtyisästi. "No varmaan mietit koko ajan jotain. Lopulta hän sanoo: "Mä
mietin koko ajan vaan sitä, mitä karkkeja mä ostan tosta kiskasta, kun
mä lähden täältä" Vaikka tiesin jo paljon tuon tytön ongelmista,
vastaus yllätti minut sittenkin. Ja paljasti koko tilanteen
vakavuuden.
Syömiseen ja lihomiseen liittyvien liiallisten ja ahdistavien ajatusten
vuoksi tämä tyttö oli etsinyt yli kahden vuoden ajan apua
kouluhoitajilta, terveyskeskuksesta, lääkäreiltä. Tilanteen vakavuutta
ei oltu ymmärretty. Mielenterveystoimistosta hänet lähetettiin vihdoin
kiireisesti psykoterapiaan. Todella viime hetkellä siinä mielessä, että
kuukautiset olivat jo olleet muutaman kerran pois, niin vähällä
ravinnolla ja runsaalla liikunnalla hän oli itseään riuduttanut. Hän
oli onnekas siinä, että oli ymmärtänyt, että jotain on vialla, kun koko
ajan on paha olla eikä voi keskittyä mihinkään muuhun, kuin painonsa
tarkkailuun ja pelkoihin, että lihoo.
"Ei musta kukaan voi tykätä."
"Ei mua kukaan voi kestää."
Nämä olivat tuon tytön vakiolauseita.
Seuraava esimerkki:
N. 40 -vuotias mieshenkilö ei enää voi jatkaa elämäänsä sellaisena kuin
se oli vuosia ollut. Hän tiesi tarvitsevansa ratkaisevan käänteen;
harkitsi vakavasti avioeroa.
Hän pahoittelee ja häpeilee isoa vatsaansa ja kertoo lihonneensa 20 kg
viimeisten vuosien aikana: Aina tultuaan kotiin töiden jälkeen kotona
alkaa kierre. Heti jääkaapille olohuoneeseen, jääkaapille,
työhuoneeseen, jääkaapille, jääkaapille; syöminen ei lopu, se on koko
ajan mielessä.
Hän kertoo kokevansa, että aivan kuin olisi aina yksin, ei missään hellyyttä tunteita, lämpöä.
Kukaan ei välitä hänestä oikeasti.
Tällaiset syömiseen liittyvä "hallitsemattomuuden" vaiva ja ongelma on
tavattoman yleinen ja mielestäni kasvaa koko ajan. Siitä valittaa
minulle niin ylilihava, lihava, normaalivartaloinen kuin laihakin mies
tai nainen n. 50 iästä alas päin aivan nuoriin tyttöihin tai poikiin.
Selvänä vakavampana syömishäiriönä se ilmenee nuorilla n. 13-30
-vuotiailla naisilla.
Syömiseen liittyvä enemmän tai vähemmän vakava häiriökäyttäytyminen
nuorilla naisilla ja tytöillä on lisääntynyt viimeisten viidentoista
vuoden aikana räjähdysmäisesti. Vielä 10 v sitten se oli ns. murroiässä
puhkeava sairaus.
Nykyään jo 9 -vuotiaat tytöt sairaaloissa alkavat laihduttaa tai valittaa
vartaloaan. Hoitoon ohjatuista/hoidossa sairaaloissa n 6% poikia.
Nuoret tytöt kertovat usein, että he ovat huomanneet, että nykyään
pojatkin huolehtivat sairaan paljon kropastaan, tarkkailevat
syömisiään, vatsaansa, ruumiin kiinteyttä jne; rääkkäävät itseään
bodysalilla saadakseen paremman vartalon.
Eräs 16-vuotias langanlaiha tyttö kertoo tarkkailevansa ja tutkivansa
aina jokaisen kalorimäärän, minkä suuhunsa laittaa. Hän tietää senkin,
että yhden postimerkin nuoleminen merkitsee yhtä kaloria. Hän kertoo,
miten hän asettelee tarkalleen valitsemansa kurkun viipaleen,
salaatinlehdet, tomaatinpalasen, pienen hedelmäviipaleen lautaselleen.
Hän kertoo, mitä hän ei missään tapauksessa voisi syödä. Hän tietää,
mitä kaikenlaisia vaikutuksia ruuilla on ja ei ole yhdessä ja erikseen.
Hän ei uskalla enää syödä perheen aterioilla vaan keksii kaikenlaista,
yleensä harrastuksiin menon, ettei kotiväki huomaa miten vähän hän syö.
Itse asiassa kotiväki on huomannut ja on ahdistunut. Tyttö ei kestä
kuunnella, että syö nyt ja noin vähällä ei voi elää. Omassa huoneessaan
hän sitten asettelee niitä porkkanoitaan ja raakavihanneksia
lautaselle. Hän on alkanut syödä tai olla syömättä salaa. Hän ei tunne
itseään lainkaan sairaaksi mutta tietää, että jotain on vinossa
Itse asiassa perhe on muuttanut jonkin aikaa sitten ja häneltä jäi
kaverit toiselle paikkakunnalle, sitä yksinäisyyttä hän sanoo
potevansa. Isä ja äiti ovat paikkakunnan johtohahmoja.
Eräs 27 -vuotias menestyvä lihava nainen tulee hakemaan apua
hallitsemattomaan harva se ilta toistuviin ahmimiskohtauksiin.
Syötyään itsensä melkein tajuttomaksi, syömähumalaan ja turraksi, kuten
hän sanoo, hän työntää sormen kurkkuunsa ja oksentaa. Usein hän kotiin
tultuaan alkaa vain äkkiä ahmia kaikkea, mitä ikinä kaapista ja
jääkaapista löytyy. Koko näkkileipäpaketti menee hetkessä ja on vasta
alkua.
Useimmiten kuitenkin hän alkaa jo päivällä töissä suunnitella mitä
kaikkea hän ostaa kaupasta illaksi. Ja hän ostaa valtavan määrän ruokaa
ja herkkuja. Se on kuin pakko pakonomaista; tällaisen syömingin
järjestäminen ja toteuttaminen. Sellaisen illan jälkeen on hirveä olo,
masennus ja itseinho.
Syömishäiriöitä on viime vuosina käsitelty runsaasti eri tiedotusvälineissä.
Prinsessa Dianan oman sairautensa paljastamisen kautta julkisuuteen
räjähti tietoisuus sellaisten syömishäiriöiden olemassa olosta kuin
anoreksia ja bulimia. Silloin vanhemmat ja ympäristö ymmärsivät
valpastua nuorten tyttöjensä suhteen. Moni nuori sai salaiseen
painajaiseensa helpotusta jo sillä tiedolla, mistä oli kysymys ja
uskalsi rohkeammin hakea apua.
Syömiseen liittyvän häiriökäyttäytymisen hoitoa on kehitetty. Siitä puhutaan ja luennoidaan.
Varmaan suurin osa teistä tietävät ja tunnistivat noista esimerkeistäni
ja kuvauksistani , että anorektikot nälkiinnyttävät itseään ja että
bulimikot taas ahmivat ja oksentavat. Mutta juuri tätä enempää ei
yleisesti tiedetäkään.
Sitä, että näistä syömiseen, ruokaan, omaan ruumiiseensa liittyvät
ajatukset ja käyttäytyminen voivat kehittyä pakoiksi, pakkomielteiksi
ja pakkotoiminnoiksi/niitä ei enää hallita. Tai sitä, että nämä
syömiseen, ruokaan liittyvät pakkomielteet ja ajatukset,
pakkokäyttäytyminen ja toiminnot on heijastusta häiriöstä, vammasta,
vinoutuneisuudesta tunne-elämän alueella; Sitä, että yllättävän
nopeasti ja helposti syömiseen liittyvä häiriö voi kehittyä vakavaksi,
terveyttä ja henkeä uhkaavaksi psyykkiseksi sairaudeksi, että siihen
voi vammautua eliniäkseen tai kuolla. Ei tiedetä yleisesti, että
liiallisen laihduttamisen myötä nuoren naisen fyysinen ja psyykkinen
kehitys saattaa dramaattisesti taantua , fyysisesti hän saattaa jopa
huomaamattaan nälkiinnyttää itsensä kuivumisen ja muiden
sisäelinvaurioiden kautta kuolemaan loppuun asti pitäen itseään liian
lihavana.
Ei tiedetä, että jatkuva säännöllinen oksentelu (minkä uskomattoman
moni nainen on keksinyt hyväksi painonkurinpidolliseksi menetelmäksi)
aiheuttaa:
-hammaskiilteen vaurioitumista
-ruuansulatushäiriöitä
-kurkun ja suun ärtymystä
-ruokatorven veltostumista
(vaikeutta lopulta pitää ruokaa täysin sisällään)
-ruokatorven tulehduksia
No, kyllähän me tiedämme, miten tunteet ja ruokahalu useimmiten kulkee jotenkin käsikädessä:
joku syö suruunsa, joku taas ei voi syödä murheissaan juuri lainkaan.
Syömishäiriössä, on se sitten lievää tai vähemmän lievää on kysymys
aina vaikeiden tunteiden pakoilusta, pyrkimyksestä hallita niitä,
itseään, elämäänsä ettei hajoa tunne-elämänsä painolastiin.
Anoreksia
Mitä ihmettä! Tyttö alkaa näännyttää itseään!
Mistä me voidaan tietää, milloin se on nälkiinnyttämistä ja milloin
vielä tavallista turvallista laihduttamista? Nuori liiallisesta
laihduttamisesta selvinnyt tyttö kertoo: "Eihän se ole
nälkiinnyttämistä, kun ei sitä edes tiedä, että on nälkä"
Ensin me huomaamme, että onpas se laihtunut viime aikoina. Mutta sitten
tekee jo mieli sanoa, älä nyt enää laihduta, kyllä se nyt riittää.
Liiallinen tai sairaalloinen laihduttaminen alkaa yleensä vähitellen.
Tytöt saattavat jopa vain päättää yhdessä, että ruvetaas vähän
laihduttamaan yhdessä. Ensin kokeillaan ehkä vain eri dieettejä yleensä
se on vain kevyempi ruokavalio ehkä vain liha ja rasvat pois. Tällainen
tyttö pelkää kiihkeästi lihomista. Hänen ajatuksensa liikkuvat paljon
sillä alueella.
Hän miettii tarkalleen ruokavalionsa. Hän jättää ehkä ensin pois rasvat ja sokerin.
Hän alkaa laskea kaloreita ja ryhtyy ehkä kokonaan kasvissyöjäksi.
Tässä vaiheessa on vielä usein vaikea vetää raja terveen ja epäterveen syömiskäyttäytymisen välillä.
Vakavammasta tilanteesta alkaa olla kysymys, kun tyttö pelkää
kiihkeästi lihomista ja hänen ajatuksensa alkavat liikkua paljon sillä
alueella alkaa uppoutua omaan niukkaan omalaatuiseenkin ruokavalioon.
Meidän on jo syytä valpastua jos ollessamme oikein tarkkoja, voimme
todeta, että hänellä on aivan väärä ja vinoutunut käsitys omasta
kropastaan ja ruumiistaan siihen todellisuuteen nähden, mitä
silmillämme näemme. Ja kun hän alkaa salata niukkaa ruokavaliotaan tai
syömättömyyttään ympäristöltään, läheisiltä ja erityisesti jos hän
alkaa syödä yksin ja salaa. Kun alkaa noudattaa tarkkoja ja
yksityiskohtaisia syömisruokarituaaleja.
Vakavasti anorektisesta oireesta kärsivä ei syö lopulta ehkä juuri
mitään. Hänestä tulee ruokakammoinen. Ruoka ja syöminen tuottavat
hänelle valtavaa ahdistusta ja täyttävät mielen, supistavat muuta
ajatustoimintaa ja rajoittaa traagisesti yleensä koko elämää. Hän
saattaa kokea samanlaisia pakokauhunomaisia tuntemuksia, kuin
paniikkihäiriöinen ihmistungoksessa.
Hänen kuulee usein manaavan isoa vatsaansa, takapuoltaan ja reisiään.
Hän tarkkailee ja vahtii koko ajan itseään siten ja pyrkii hallitsemaan
tilannetta syömisen/syömättömyyden kautta. Hän paneutuu vähitellen yhä
kiihkeämmin pohtimaan ruokaa, painoaan, vartalonsa muotoa ja etääntyy
yhä kauemmaksi normaalielämästä, ystävistä eristäytyen jne.
Hän pohtii kaiket päivät, kuinka paljon on syönyt, kuinka paljon ja
mitä aikoo syödä, kuinka voisi rajoittaa vielä lisää syö mistään jne.
Hän alkaa nauttia näläntunteesta: tuntee kykenevänsä hallitsemaan
itseään eli hallinnan tunne saattaa olla mahtava.
Anorektinen tyttö kertoo:
"Perimmäinen syy kaikella on oman kehon hallinta vaikeissa elämäntilanteissa ja sitä kautta kuvittelee, että muukin
elämä on hallinnassa. Siitä syömättömyydestä tulee sellainen humalainen
eufoorinen tila. Tuntuu, että nyt on voimaa, intoa ja
energiaa kaikkeen. Tässä mennään nyt lujaa ja kykenee kaikkeen."
Anoreksia on siis selviytymiskeino! Tunne-elämän hallintakeino syömättömyyden avulla!
Bulimia
”Suunnittelen syöpöttelyn aina etukäteen”, sanoo nuori kaunis
naispotilaani ”Harrastan sitä yleensä perjantai-iltaisin raskaan
työviikon jälkeen.” ”Syön valtavat määrät muroja. Paahtoleipää ja
sämpylöitä kuluu hirveästi. Usein syön parikin isoa juustonpalaa,
irtokarkkeja sadallakin markalla. En oikein osaa sanoa, nautinko siitä,
minun on vain pakko. Inhoan itseäni sen vuoksi. Kuitenkin aina
jälkeenpäin on sairaan paljon helpompi olo. Niin kuin jokin iso paine
olisi lieventynyt. Joskus käytän ulostuslääkkeitä, ja silloinkin olo on
jälkeenpäin hyvä.”
Varsinainen bulimiapotilas on tavattoman ahdistunut ahmimishimostaan.
Se on polttava pakottava tarve, joka saattaa vallata hänet yhtäkkiä,
varottamatta. Se voi olla myös tuntien tai useiden päivien
yksityiskohtaisen suunnittelun tulos.
On kysymys jo vakavasta häiriöstä, jos on tarve tehdä
ruokaostoskierroksensa kotiaan kaukana oleviin kauppoihin, eri
kohteisiin,
ettei vahingossakaan paljastu. Silloin on jo lähtenyt salailun ja
peittelyn tielle salailemaan hallitsemattomuuttansa, himoansa ja siihen
liittyvää häpeän ja ahdistuksen tunnetta.
Moni tällaisesta jo syömishäiriöstä kärsivä voi syödä ihan normaalisti
seurassa ja noudattaa muutenkin normaalia ruokavaliota mutta ahmii
silloin tällöin päästäkseen paineista, kuten tällaisesta ongelmasta
kärsivä usein sanoo.
"Sehän on kuin alkoholismi" sanoin tässä taannoin yhdelle nuorelle naiselle.
"Joo, mutta ajattele, alkoholismissa sä voit lopettaa juomisen ja usein
se onkin se ainoa mahdollinen keino parantua. Mutta syömistä sä et voi
lopettaa! Sun täytyy ikään kuin opetella kohtuukäyttäjäksi, ja se onkin
paljon vaikeampaa"
Jos tilanne etenee vielä pidemmälle, pakkomielteet ja pakkotoiminnat
saattavat olla yhtä merkillisiä kuin sairastuneella anorektikolla.
Vaikea-asteinen buliminen häiriö on jo silloin, kun ei syö
säännöllisesti, vaan sen mukaan, onko ahmimisvaiheessa vai toipumassa
siitä.
Sanoisin, että jos syömiseen ja siitä nauttimiseen liittyy usein ja
jatkuvaa häpeän ja syyllisyydentunnetta, tulisi pysähtyä ajattelemaan
kokonaistilannettaan.
Miksi pitää hävetä? Onko siihen aihetta?
Buliminen oire on pakkoahmiminen ja oksentaminen. Siitä ei pysty
luopumaan, eikä siihen ymmärrä syytä. Syöpöttely tapahtuu yleensä
iltaisin, käytännössä silloin, kun ihminen on yksin. Useimmiten
ahmiminen alkaa silloin, kun tulee yksin tyhjään kotiin. Sitten sitä
viettää illan vuorotellen ahmien ja oksentaen.
Mitä siinä noin psykologisesti ottaen tapahtuu: ihminen yrittää näin
ruuan avulla käsitellä joko päivän tapahtumien herättämiä tunteita,
yleensä tunteitaan: usein tyhjyyden ja yksinäisyyden tunteet ovat
sellaisia, jotka tällainen henkilö osaa selkeästi itsessään ja
kohtaustenkin aikana tunnistaa.
Ja jälleen toteamme: Bulimia on siis selviytymiskeino! Tunteiden hallitsemiskeino syömisen avulla.
Anoreksia ja bulimia tai muut lievemmät syömiseen liittyvät
riippuvuudet ja häiriökäyttäytyminen eivät suinkaan ole ainoita tapoja
ja keinoja ihmisen pyrkimyksissä hallita tunteita ja tunne-elämäänsä.
Meillä on suuri joukko eri mielenterveyden häiriön diagnooseja, missä
on ihan sama pyrkimys takana: Depressio esimerkiksi sekin on tunteiden
hallintapyrkimys yleensä taustalla voimakasta vihaa, sen
tukahduttaminen yleensäkin tunteiden laajempi tukahduttaminen, sitä
kautta lamaantuminen ja elämänhalun menettäminen.
Miksi siis joku valitsee syömishäiriökäyttäytymisen/oireilun? Miksi se on niin lisääntynyt?
Näkisin painavina kultturelliset ja sosiaaliset tekijät.
Syömishäiriönuoren perhetausta on usein hyvin koulutetut,
toimeentulevat perheet, missä erilainen menestyminen korostuu. Tytöllä
on pienestä pitäen ollut paljon harrastuksia ja sitä kautta
suoriutumista, menestymistä suoriutumalla. Sitten tulee murrosikä!
Seksuaalinen herääminen, uudenlainen asetelma ja vertailupohja
ystäväpiirissä ja koko ympäristöön, kaikkeen. Nuori tyttö joutuu
toteamaan, mitä kaikkea pitääkään olla tämän uuden tilanteen mukaan
voidakseen tulla hyväksytyksi.
Minkälainen on aikuinen, haluttava, seksikäs, kaikkien ihailema ja
hyväksymä, menestyvä nainen? Hän toteaa: Se on LAIHA, hoikka, menevä,
notkeavartaloinen, ruskea sametti-iho aerobicvaatetuksessa. älykäs,
varmakäytöksinen. Nuori tyttö toteaa koko naiseuden paketin:
kauneusihanteet, älylliset odotukset ja menestymisen, naiseuden ja
äitinä olemisen vaatimukset. Mielestäni tänä päivänä nuorelle tytölle
asetetaan uskomattomia vaatimuksia ollakseen hyväksytty, kaunis,
menestyvä… Ajatelkaa, mikä muutos on tapahtunut ihanteissa aikaan,
jolloin näimme esim. Marilynin. Kesäleskessä kävelemässä valkoisessa
tiukassa asussaan rappuja ylös peffoineen ja mahoineen! Moni muistaa 50
-luvun missikisat! Naiset olivat vielä silloin naisen näköisiä. Twiggy
–ihanne räjähti 60-luvulla Englannista. Siitä alkoi murros, syntyi
laihuusihanne, mikä on vieläpä voimakkaampana tänä päivänä. Ajatelkaapa
vain esimerkiksi koko viihdeteollisuutta, kaikkia kuvia
aikakausi/naisten/miestenlehdissä. Koska elämme koko ajan kaiken sen
keskellä, meidän on vaikea tiedostaa enää sitä karmivaa todellisuutta.
Tyttö huomaa, että 13-14 -vuotiaana alkaa kehittyä naiseksi ulkoisesti
usein sillä lailla, mikä onkin jotain ihan muuta, kuin se uskomattoman
hoikka ja sopusuhtainen mannekiini.
Nainen ei ole luonnostaan laiha vaan muodokas. Mikä avuksi?
Laihduttaminen tietenkin! Koulujen keittokirjatkin kertovat, miten syöt
niin, että pysyt hoikkana! Niinpä ruoka ja syöminen aiheuttavat
jatkuvaa syyllisyyttä, ahdistusta, vie valtavasti ajatuksia ja energiaa
suurella osin naisia. Nuoret miehetkin ovat jo ajan aallokossa mukana:
Bodysalilla voi muokata vartaloaan tavattomasti, se vaatii hirveästi
aikaa, hallintaa ja yhtä syvää huolta kaiken hallinnasta ja kyvystä
hallita ja hillitä.
Surullista kyllä, moni ja useimmiten nainen luulee, ettei häntä
hyväksytä, koska hänen on mahdoton saavuttaa sellaista vartaloa, jota
meidän kulttuurimme vaatii. Kroonisesta laihduttamisesta ja
syömisestään syyllisyyksiä ja häpeää säännöllisesti tuntevat ovat juuri
niitä, jotka eivät jostain syystä joko eivät ole oppineet tai muuten
huonon elämäntilanteensa vuoksi eivät kykene hyväksymään itseään
sellaisinaan, kulttuurin vaatimuksista välittämättä. Niinpä ruoka ja
syöminen aiheuttavat ikuisia tunnontuskia ja ruoat jaotellaan "hyviin"
vähäkalorisiin ja "pahoihin" runsaskalorisiin. Syyllisyydentuntoinen
nainen kokee olevansa arvoton samallalailla, joskin lievemmin kuin
anorektikko tai bulimikko, joka ei mielestään ansaitse tarpeita
lainkaan. Minusta nykyään tuntuu, että aina kun tapaan naisystäviäni
tai kuuntelen naisten keskustelua vähänkin vapaammissa olosuhteissa,
valitellaan lihomista tai vatsaa tai peffaa tai ikää ja päätetään
aloittaa liikunta, dieetti. Syövä, ei laiha nainen on alkanut kokea
olevansa arvoton, ruma, ei haluttu, elämäänsä hallitsematon ja veltto,
vailla voimaa.
Aivan yleisesti katsottuna nykykulttuurissa jo murrosiästä saakka
naisten itsetunto tuntuu olevan uskomattoman alhainen. Naiset tuntuvat
aivan yleisesti halveksivan ruumistaan ja sitä kautta itseään, vaikkei
siihen näytä olevan mitään järjellistä todellista syytä tai aihetta
jatkuva ruumiin kohentaminen ja muokkaaminen on kuin nykykultturellinen
pakkomielle. Mitä tiukemmin ihminen on kasvatettu sopeutumaan näihin
yhteiskuntamme vaatimuksiin, sen herkemmin hän saattaa alkaa oireilla
vakavamminkin syömishäiriöllä, kun hän joutuu kohtaamaan vastaan
tulevaa maailmaa tunnetasolla. Vaaditaan kyllä aika moista
itsenäisyyttä, jotta osaa ja kykenee varsinkin nuorena päättelemään ja
arvioimaan arvoja itsenäisesti ja rohkeasti, että osaisi kritisoida ja
vastustaa terveesti tätä vallitsevaa kulttuuria. On todettu, että
syömishäiriöstä kärsivät ovat usein kasvaneet olosuhteissa, missä
tunne-elämällä ja sen vapaalla ilmaisulla on melko suppeasti tilaa.
Siten on aivan ymmärrettävää ja loogista, että mitä kielteisemmin,
torjuvammin ja salaillen perhe ja kasvuympäristö suhtautuu
seksuaalisuuteen ja sen kaikkiin ilmenemismuotoihin (kuukautiset,
poikaystävät, kotiintulot, jne) sitä hämmentyneempi nuori on sisäisen
seksuaalisen kaaoksensa kanssa, kun se ylipäätänsäkin hämmentää.
Laihduttava, nälässä riutuva, mielestään ulkoisesti siten seksikäs
nuori tyttö ei alitajuisesti halua kypsää naisen seksuaalista
haluttavuutta vaan usein aivan keskenkasvuisena untuvikkona pikemminkin
lapsenomaista hoivaa, jossa nimenomaan oikeata aikuisuutta jotenkin
pelätään ja torjutaan.
Hillittömyyskohtauksista kärsivä on tietoisempi tunnemaailmastaan,
mutta kokee häpeää ja ristiriitaa myllertävien tunteittensa kanssa.
Välillä hän on pikku tyttö, ajoittain antaa periksi luonnolliselle
kehitykselleen.
Mutta tarjoaahan kulttuurimme tuutit täydeltä seksikkyyttä, paljasta pintaa, suutelevia pareja, naimista, pornoa !?
Sepä juuri!
Kaikkialta tulvii ulkokohtaista seksuaalisuutta suorasti ja
epäsuorasti. Kuitenkin, seksuaalisuus on laajemmassa ja syvemmässä
mielessä valtavan intiimi ja syvä psyykkinen asia! Meille tarjotaan sen
ulkonaisia standardeja ja kauhistuttavan yksioikoisia ja kylmiä
tunnusmerkkejä. Voisiko ajatella, että nuori herkkä tyttö ei kerta
kaikkiaan ole kypsä vastaanottamaan tätä kaikkea. Se on liian
heavyjuttu yhdellä kertaa kaikkine vaatimuksineen olla se barbinukke.
Pitäisi olla todella kypsä ja itsenäinen persoona kyetäkseen olemaan
ulkopuolisena, vaikutuksille altistumattomana tässä valtavirrassa!
Nuori anorektikko kertoo:
"kyllä kauneusihanteet ja niiden saavuttaminen on varmasti mukana
kuvioissa, mutta mä kyllä uskon, että siellä takana on aina joku vaikea
elämäntilanne".
Moni syömishäiriökierteeseen
joutunut kykeneekin yhdistämään sen alkamisajankohdan johonkin
järkytykseen ja vaikeuteen, jonka on kokenut: vanhempien avioero,
muutto, ystävien menettäminen, kuolema joutuminen kiusatuksi tutkinto,
vaikea tentti, ihastuksen huomautus: mitäs pulloposki. Tällaisessa
tilanteessa ihminen yrittää syömällä lohduttaa itseään tai
syömättömyydellään hallita tilannetta. Yhdistettynä kulttuurin
paineisiin bulimiaoireinen häpeää ja kauhistuu ahmimisiaan,
anoreksiaoireisen logiikka on: kun kaunistuu ja laihtuu, saa hallinnan
tunteen, ystäviä. Mutta suru, menetys siellä taustalla on kuitenkin
koko ajan olemassa. Sitä ei muuta miksikään ulkoinen menestys, ihanteen
ylläpitäminen. Syömishäiriö on siis keino käsitellä vaikean
elämäntilanteen herättämiä tunteita, kun muuta keinoa ei enää ole. Kun
ei edes tiedä, mitä tuntee, kun ei ole tottunut elämään tunteita
ilmaisevassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä!
Nykyinen laiha seksikkyys kaikessa on täysin käsittämätöntä, koska
tiedän ja me kaikki periaatteessa tiedämme, ettei se suinkaan ole
miesten halujen ja toiveiden mukainen ihanne. Ei miehet ole sitä
luoneet. Miehet on siihen aivopesty. Miehet pitävät pehmeistä ja usein
pyöreämmistä naisista. Nuoret epävarmat miehet uskaltavat paljastaa sen
vain salaisesti.
Nykyään on aistittavissa onneksi tässä suhteessa aavistuksenomaista
kultturellista muutosta. Jos kehitystä uuteen naiskuvaan on tulossa,
tuleeko se vaikuttamaan syömishäiriöoireilua vähentävästi? Kyllä
varmasti tulee!